|
Venäjän maajoukkuesuunnistaja Leonid Novikov oli Jukolan pitkän yön sitkein; hän nosti Deltan joukkueen kärkeen kolmannen osuuden puolivälin tienoilla. Suomalaisittain iloinen uutinen oli myös Lynxin pysyminen mukana aivan kärkikamppailussa. Kolmantena vaihtoon yli 13 kilometrin haasteista selviytyi OK Linne.
Kolmannen osuuden ensimmäisellä väliaikarastilla leimattiin samassa tahdissa kuin kolmen kärki oli vaihdossakin ollut. Kalevan Rastin kakkosjoukkueen Hannu-Pekka Pukema piti pintansa ja jopa kasvatti eroa hieman. Seuraavina leimasivat Delta (Leonid Novikov) ja Lynx (Antti Parjanne). Neljän ruotsalaisjoukkueen jälkeen sijalla 8 rastille saapui Hiisirasti ja sijalla 13 Vaajakosken Terä kolme ja puoli minuuttia kärkeä perässä.
4,4 km kohdalla Pukema oli kasvattanut eroa entisestään. Deltan Novikov piti edelleen toista sijaa. Kolmannelle tilalle oli noussut Pan-Kristianstad. Lynx putosi sijalle seitsemän, ja Terän Timo Joensuu jäi minuutin lisää kärjestä ja sai kantaansa Angelniemen Ankkurin Jussi Sunan. Yleisölle säilyi erityinen jännitysmomentti, kun Kalevan Rastin kakkosjoukkueella ei ollut seurantalaitetta mukanaan, vaan joukkueesta saatiin tietoa vain väliaikarasteilta.
8,7 km kohdalla johtoon oli siirtynyt Delta. Lähes kolme minuuttia hänen jälkeensä rastille saapui ruotsalais- ja norjalaisjoukkueiden kavalkadi Halden SK:n ja OK Linnen johdolla. Suomalaisista mukana tässä 13 joukkueen ryhmässä olivat Lynx, Ankkuri, Terä ja Hiisirasti. Kalevan Rastin kakkosjoukkue taipui tässä vaiheessa yli viiden minuutin päähän kärjestä.
Noin kilometri ennen maalia Delta oli edelleen johdossa. Hieman alle minuutin päässä seurasivat OK Linne (Tomas Stenström) ja Lynx. Seuraavat olivat jääneet jo kahden minuutin päähän Deltasta.
Venäjän maajoukkuesuunnistaja Leonid Novikov toi Deltan värit vaihtoon asti kärjessä ja lähetti matkaan Petri Noposen. Lynxin neljännen osuuden viestinviejä Ville Koponen pääsi matkaan 21 sekuntia hänen perässään. Kolmantena tasaiseen kamppailuun lähti OK Linnen Johan Höij. Seuraavilla sijoilla olivat Halden, Wing ja Södertälje. Vehkalahden Veikot oli seitsemäntenä ja Vaajakosken Terä kahdentenatoista.
Ratamestareiden mukaan olosuhteet - pimeys ja sade - antoivat mahdollisuuden erityisesti "yöketuille". Kolmannen osuuden eli "pitkän yön" pituus oli 13,0-13,2 km ja arvioitu ihanneaika 81 minuuttia. Kärkijoukkueet käyttivät osuudella noin 88 minuuttia.
|