|
Rastikarhut suunnisti itsensä parhaana suomalaisena joukkueena kuudenneksi Venlojen viestissä. Joukkue selätti toiseksi parhaan suomalaisjoukkueen Turun Suunnistajat reilulla minuutilla. Rastikarhujen loppuaika oli 3.24.16.
Jukolan viestin maasto antoi suunnistajanaisille haastetta. Päivä ei myöskään ollut fyysisesti paras kaikille joukkueen jäsenille.
- Vähän liikaa tuli otettua minuutteja, isoja virheitä en kuitenkaan tehnyt. Pidin maastosta, vaikka se oli fyysisesti rankka. Tämä oli kuitenkin sitä oikeaa Jukolaa, kiitteli viestin avausosuuden juossut Tiina Ahti.
Toisen osuuden juossut Anni Kulmala tiesi matkaan lähtiessään, että avausosuuden tuoja oli jäljessä kärjestä reippaasti. Omaa sijoitusta Kulmala ei kuitenkaan matkalla sen kummemmin aprikoinut.
- En katsonut Tiinan sijoitusta lähtiessäni, lähdin vain tekemään virheetöntä suoritusta, Kulmala kertasi juoksun kulkua.
Kolmannella osuudella suunnistanut Anni Heikkonen analysoi suunnistuksensa sujuneen hyvin. Pienistä suunnistukseen tullleista "koukeroista" huolimatta matka sujui.
Ankkuriosuuden hoitanut Heli Jukkola oli joukkueen sijoitukseen tyytyväinen. Vaikka Jukkola arvioi maaston olleen suunnistuksellisesti haastava, suoritus sujui hänen sanojensa mukaan mukavasti.
- Juoksin aikaa vastaan. Virheitä ei oikeastaan tullut. Kuudes sija täyttää tavoitteet.
Selaa Tampere-Jukolan kuvagalleriaa
|